tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kissat ja koirat

Monella on nykyisin sisäkissoja ja samassa perheessä myös koiria. Kuinkahan hyvin tämä yhdistelmä toimii?

On olemassa kissan ja koiran välistä ystävyyttä.


Mutta varmaankin useammin käy niin, että koira jahtaa kissaa eikä kissa voi olla vapaasti omassa kodissaan, sisäkissan tapauksessa kyse on sitten koko kissan elämänpiiristä. Vaikka koira ei olisi satuttanut kissaa, tai kissa tässä vaiheessa puolustautuu kynsimällä, voi silti kissan elämä olla hyvinkin levotonta. Koska kissa on myös saaliseläin saalistajan lisäksi, se suhtautuu jahtaamiseen hyvin vakavasti. Kissa voi sitten liikkua kotona varovasti, olla hiljaisempi, eikä se voi levätä tai leikkiä rauhassa.


Miltä kissa vaikuttaa? Onko se levollinen ja tyytyväinen vai onko sillä varovainen ja pelokas ilme? Suhtautuuko koira kissaan kuin toiseen koiraan, vai kuten saaliseen?


Mitä sitten tehdä? No, kaikissa tapauksissa ei ole varmasti järkevää pitää näitä eläimiä yhdessä. Mutta tilanne voi helpottua opettamalla koiralle johdonmukaisesti että kissojen jahtaaminen ei ole sallittua, kissoille voi järjestää paljon oleskelupaikkoja sellaisille paikoille jonne koirat eivät pääse.


On tärkeää tarkkailla kaikkien kodin eläinten henkistäkin hyvinvointia ja ajatella eläinten parasta, voivatko kaikki eläimet elää yhdessä onnellisesti vai kärsiikö joku osapuoli?


Minusta ihannetapauksessa kissat saisivat liikkua vapaana ulkona, maaseudun rauhassa. Koirille kissojen jahtaus tai minkäänlainen kiusaaminen ei olisi sallittua. Kissoilla olisi tällöin hyvä mahdollisuus saada rauhaisa elinpiiri ja koirilla samoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti